Asianajajan palvelut rikoksesta epäillylle tai syytetylle Lahdessa, Heinolassa ja muualla Suomessa

Ota yhteyttä

Asianajotoimisto Lehtinen & Koponen Oy:n asianajajat auttavat rikoksista epäiltyjä ja syytettyjä rikosprosessin kaikissa vaiheissa aina esitutkinnasta oikeudenkäyntiin ja mahdolliseen muutoksenhakuun saakka. Toimimme puolustajina ja valvomme, että jokainen epäilty saa mahdollisimman oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Palvelemme Lahdessa, Heinolassa ja muualla Suomessa.

Apuna esitutkinnasta alkaen

Epäilläänkö sinua rikoksesta? Oletko saanut kutsun saapua kuulusteluun? Ota yhteyttä kokeneisiin asianajajiimme – autamme sinua varmistamaan, että saat oikeudenmukaista kohtelua ja että tiedät jo ennen kuulustelua sinun etujesi mukaiset tärkeimmät seikat. Rikosasian käsittelyssä on useita vaiheita, ja me voimme olla mukana prosessin alusta saakka. Tällöin olemme perillä kaikista niistä yksityiskohdista, joita mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä voidaan nostaa esiin.

 

Prosessi käynnistyy poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen toimittamalla esitutkinnalla. Esitutkinta alkaa, kun poliisille on tehty rikosilmoitus tai on muuten syytä epäillä, että on tapahtunut rikos. Esitutkinnassa poliisi hankkii tapahtuneesta lisätietoa eri tavoin, muun muassa kuulustelemalla. Epäillyllä on oikeus pyytää asianajaja mukaan kuulusteluihin. Asianajajan kanssa voi sopia kuulustelussa avustamisesta jo etukäteen, mutta pyynnön asianajajasta voi esittää poliisille myös kesken kuulustelun.

Esitutkinnan päätteeksi epäillyllä on pääsääntöisesti oikeus loppulausuntoon. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä kääntyä asianajajan puoleen.

Pyydä lisätietoja

Avustaja oikeudenkäyntiin

Esitutkinnan valmistuttua syyttäjä harkitsee syyteharkinnassa, nostetaanko asiasta syyte vai tehdäänkö syyttämättäjättämispäätös. Jos syyttäjä päättää nostaa syytteen, hän panee asian vireille käräjäoikeudessa. Asianomistaja voi nostaa syytteen vasta, jos syyttäjä on päättänyt olla nostamatta syytettä.

 

Syytteen nostamista seuraa rikosoikeudenkäynti. Rikosoikeudenkäynnin tarkoituksena on rikollisen teon ja rikoksen tekijän toteaminen sekä rikokseen liittyvien seuraamusten määrääminen. Eräissä tapauksissa käsittely voi olla kirjallinen.

 

Oikeudenkäynnissä ja siihen valmistautumisessa on syytä turvautua kokeneeseen asianajajaan. Me autamme sinua varmistamaan, että oikeudenkäynti sujuu mahdollisimman tasapuolisesti ja siten, että saat oman näkökulmasi tuotua esiin. Tuomion saamisen jälkeen autamme sinua tarvittaessa valittamaan siitä ylempiin oikeusasteisiin.

Mahdollisuus oikeusapuun

Syytetyllä on oikeus valtion osittain tai kokonaan kustantamaan oikeusapuun siinä tapauksessa, että hän ei kykene maksamaan puolustautumisesta aiheutuvia kustannuksia. Oikeusapua ei voi kuitenkaan saada ilman erityistä syytä rikosjuttuihin, joissa on odotettavissa enintään sakkorangaistus. Me voimme auttaa sinua selvittämään mahdollisuutesi oikeusapuun – ota yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteystiedot

Yhteydenottolomake

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.